Ihan sen ensimmäisen Sängynaluskansa-kirjan kustansi Lasten Keskus 

Nyt kirjasarjaa julkaisee Kulttuurikioski osk 

 

Kulttuurikioski osk on perustettu 2013. Se aloitti kustannustoiminnan vuonna 2014. Sängynaluskansa on Kulttuurikioskin ensimmäinen kirjasarja.

Kulttuurikioski osk:n perustivat yhdeksäntoista elokuvan, teatterin, viestinnän ja luovan alan ammattilaista.  

 

www.kulttuurikioski.com

 

Ella Brigatti

Pukusuunnittelija, lastenkirjailija, kuvittaja

Syntynyt Imatralla 1969

Ella kirjoittaa ja kuvittaa sängynaluskansaa

Ella on tehnyt pitkän uran elokuvapukusuunnittelijana. Hän valmistui Taiteen maisteriksi vuonna 1999 Taideteollisesta korkeakoulusta Vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelmasta. Samana vuonna julkaistiin se ihan ensimmäinen Sängynaluskansa (Lasten Keskus 1999).

Sängynaluskansa sai alkunsa Ellan omasta lapsuudenpelosta. Hän pelkäsi pimeää ja sitä, että sängyn alla on jotain pahaa. Siksi Ella halusi luoda sängyn alle värikkään ja iloisen satumaailman. Ystävällisten vilkkujen kotiuduttua sängyn alle, siellä ei enää voisi olla mitään pelottavaa. 

Kahden hyvin erilaisen työn yhdistäminen on mahdotonta, niinpä Sängynaluskansan tekemiseen tuli viidentoista vuoden tauko. Nyt kirjasarjaa tehdään taas uudella innolla! Ella kiertää maskottihahmo Ylivilkku Virtasen kanssa lastentapahtumissa ja on onnellinen saadessaan tuottaa lapsille iloa ja hyvää mieltä.

Lue lisää Sängynaluskansan tekemisestä blogista!