CAPUCHINA KUSTANNUKSEN KIRJAT

Kulttuurikioski on helsinkiläinen kustantamo, joka julkaisee lastenkirjoja ja sarjakuvaa. Vuoden 2020 alusta Kulttuurikioskin kirjojen julkaisuoikeudet siirtyvät Capuchina Kustannukselle.

Tekstilogo.png
 
Erilaiset börröiset kummitukset Risteilyllä.jpg

Erilaiset börröiset kummitukset Risteilyllä

Erilaiset börröiset kummitukset pääsevät ensimmäistä kertaa risteilylle. Ne huomaavat, että laiva on pysähtynyt. Tum, tum! Kannelta kuuluu outoja ääniä. Kuka metelöi? Ja miksi laiva seisoo avomerellä?

Tässä kirjassa kummitukset eivät ole lainkaan pelottavia, sillä kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut 9-vuotias Kastanja Tuomala. Kirjasarjasta on aiemmin ilmestynyt teos Erilaiset börröiset kummitukset (2017).

Teksti ja kuvitus: Kastanja Tuomala

ISBN: 978-952-7104-21-7

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2019

9789527104149.jpg

Kalterikaupunki

Kalterikaupunki on aikuisille suunnattu graafinen novelli, jonka tapahtumat sijoittuvat Venezuelaan vuoteen 2002, jolloin maassa tapahtui vallankaappaus. Tarina perustuu Tiina Tuomalan kokemuksiin tuolta ajalta. Ella Brigatin vahva kuvitus antaa tarinalle sielun.

Teksti: Tiina Tuomala, Ella Brigatti

Kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-14-9

Sivumäärä: 62

Kulttuurikioski 2017

KANSI HAIKARA.jpg

Haikara jolla ei ollut nimeä

Savannilla on puu, jossa asuu monta haikaraa, mutta vain yksi, jolla ei ole nimeä. Haikaran tarina aloittaa kirjasarjan ystävyydestä. Erityiset eläimet kohtaavat ja jatkavat matkaansa yhdessä kohti kaukaista maata.

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-08-8

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2017

9789527104095.jpg

Krokotiili joka ei halunnut syödä

Ei ole helppoa olla kaikkien kaveri, varsinkaan jos on syntynyt krokotiiliksi! Krokotiilin tarina on kirja ystävyydestä. Erityiset eläimet kohtaavat ja jatkavat matkaansa yhdessä kohti kaukaista maata.

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-09-5

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2017

9789527104101.jpg

Liian pieni norsu

Kun on liian pieni, on vaikea pysyä muiden mukana, niinpä pieni norsu on eksynyt laumastaan. Erityiset eläimet kohtaavat ja jatkavat matkaansa yhdessä kohti kaukaista maata.

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-10-1

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2017

9789527104118.jpg

Puu joka puhui tähtien kanssa

Haikara, krokotiili ja norsu ovat matkalla kaukaiseen maahan. Vaeltaessaan halki erämaan ne tapaavat puun, joka kertoo ajasta, jolloin savannilla ruoho oli vihreää ja villieläimet vaelsivat laumoina.

Puun tarina jatkaa kirjasarjaa ystävyydestä.

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-11-8

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2017

9789527104132.jpg

Erilaiset börröiset kummitukset

Erilaiset börröiset kummitukset saapuvat jokavuotiseen tapaamiseen hylättyyn linnaan. Ne yllättyvät kovin, sillä yhdessä ikkunassa näkyy valoa ja ikkunaverhot. Kuka on uskaltanut muuttaa kummituslinnaan? Siitä börröiset kummitukset aikovat ottaa selvää! Tässä kirjassa kummitukset eivät ole lainkaan pelottavia, vaan suloisia ja börröisiä, sillä kirjan ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet lapset!

Teksti: Isla ja Kastanja Tuomala

Kuvitus: Kastanja Tuomala

ISBN 978-952-7104-13-2

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2017

9789527104125.jpg

Tyttö joka pelkäsi pimeää

"Sängyn alla asuu pieni kansa, jolla on uima-altaat ja leikkipuistot ja kaikki!"

Annin perhe muuttaa. Ensimmäinen yö uudessa kodissa ja omassa huoneessa jännittää Annia, sillä hän pelkää pimeää. Sängyn alla asustaa kuitenkin pikkuriikkinen kansa, joka haluaa auttaa tyttöä. Anni ystävystyy sängynaluskansan kanssa.

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-12-5

Sivumäärä: 160

Kulttuurikioski 2017

9789527104170.jpg

SÄNGYNALUSKANSA

Pensseli on keltainen

Maalarimestari Vihne rakastaa kirkkaita värejä. Kirjassa tutustutaan keltaiseen loistavan kuvituksen ja hauskojen mielikuvien avulla. Mitä tänään maalataan? Oletko nähnyt kissalla keltaista nenänpäätä? Voiko mustikka olla keltainen?

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-17-0

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2019

9789527104187.jpg

SÄNGYNALUSKANSA

Pensseli on punainen

Maalarimestari Vihne rakastaa kirkkaita värejä. Kirjassa tutustutaan punaiseen loistavan kuvituksen ja hauskojen mielikuvien avulla. Mitä tänään maalataan? Voiko porkkanassa olla punaisia pilkkuja? Oletko nähnyt punaista poroa?

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-18-7

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2019

9789527104194.jpg

SÄNGYNALUSKANSA

Pensseli on sininen

Maalarimestari Vihne rakastaa kirkkaita värejä. Kirjassa tutustutaan siniseen loistavan kuvituksen ja hauskojen mielikuvien avulla. Mitä tänään maalataan? Voiko sitruuna olla sininen? Oletko nähnyt siniruudullista sammakkoa? Haluaisitko nähdä sinisen auringon?

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-19-4

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2019

9789527104248.jpg

SÄNGYNALUSKANSA Me vilkut!

Vihdoinkin se on täällä! Hahmokirja, jossa esitellään sängyn alla asuvat pikkuriikkiset vilkut. Kuka on Ylivilkku Virtanen? Entäs Ballerina Vieno tai Ionitieteilijä Vaarenhait? Miksi kaikilla on niin hassut nimet ja oudot tittelit? Mistä nämä hämärässä elävät lempeät ja ystävälliset otukset ovat kotoisin?

Teksti ja kuvitus: Ella Brigatti

ISBN 978-952-7104-24-8

Sivumäärä: 32

Kulttuurikioski 2019